Levin junnut tsemppi- ja alue toureilla!

Meillä on ollut todella raskas Heinäkuu, koska kisoja on ollut viijet eli ekana oltiin Kemissä ja Torniossa Lappi Cuppia pelaamassa 7.-8.7, josta matka jatkui Pietarsaareen 9.-10.7, sitten Lappajärvelle 16.-18.7 ja kiertue päättyi kotikisoihin Leville 20.7.2012! Siinä välissä ollaan treenattu ja pelattu vielä muitakin kisoja kotikentällä:)

Heinäkuun kiertue starttasi 7.7 käyntiin Kemistä, josta Lappi Cup kiertue käynnistyi. Leviltä matkaan lähtivät, Emmi, Jaska, Juho ja mikä parasta niin Kurun tytöt Iiina ja Inka aloittelivat kilpagolfin uraansa ja osallistuvat ensimmäistä kertaan kisoihin! Mahtavaa, että saadaan uusia innokkaita pelureita mukaan. Levin porukka taisi voittaa kaikki sarjat:) siitä matka jatkui samana iltana kohti Torniota, jossa Kurun vanhemmat Tero ja Oona olivat järjestäneet meille huippu majoituksen Torniojoen rannoilta. Ja illalla kuulema grillailtiin siikaa:), seuraavaksi olikin vuoro haastaa Tornion kenttä, joka on tunnettu siitä, että se on yksi Suomen vaikeimmista. Mutta methän ei vettä pelätä vaan päin vastoin, otetaan haaste vastaan ja ei muuta kun taistelemaan. Jokainen Levin peluri selvitti hienosti tämän haasteen ja rinta pystyssä ja hymyssä suin tultiin maaliin. Emmi vaan tokas, että ei se ole mikhän:)

Kisoissa Heinäkuussa oltiin seuraavilla kokoonpanoilla; Pietarsaari reissulla oltiin allekirjoittanut ja Koiviston Juhani valmennus/huoltojoukoissa ja pelaajia oli matkassa, Emmi, Jake ja Juho. Sieltähän palattiin jälleen hymyssä suin, kun Emmi pokkasi jälleen kakkospystin mukaansa, pojat pelasivat kanssa hienosti, Juho oli tuloslistalla neljäs ja Jake kuudes. Kutvosen Kalle ja Sirkan Aksu joutuivat jättämmän reissun väliin, koska Aksu loukkasi polvensa ja Kalle oli reissussa.

Seuraavaksi menthin kohti Lappajärveä, jonne mukaan lähti tällä kertaa Toimitusjohtaja ite, alleviivattu:) ja Jaska sekä Juho. Oli kyllä komia kenttä Lappajärvellä ja ilimatki sattu vielä harkka- ja kisapäiville huipuksi. Kenttä oli kyllä viritetty kovaan tikkiin ja ainakin griinit olivat todella liukkaat. Tulosten perusteella kenttä oli ainakin todella haastava ja puuskittainen tuuli ei helpottannut ainakaan pelaamista. Jaska taisteli hienosti tuulta ja liukkaita griinejä vastaan ja pelasi hienosti tuloksen 86 lyöntiä ollen tuloslistalla 20 parhaan joukossa.

Kiertue päättyi Levin kotikisoihin, jonne saatiinkin täysi rosteri. Levin kenttä saatiin viritettyä kisakuntoon ja peli ilmakin oli hyvä. Pieni tuulen vire pitivät sääsket kurissa ainakin suurimmaksi osaksi:) Tulosten valossa kotikisoissa tuli menestystä niinkuin pitääkin, Emmi taisteli jälleen Matilaisen Hannan kanssa koko kiertueen voitosta ja sijoittui jälleen hienosti toiseksi omassa sarjassaan, Sattasen Jake pelasi hienosti myös kakkoseksi omassa sarjassaan! Pienempien easy sarjan voitti Kurun Iina ja Nikkisen Oula tuli toiseksi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>